Viikonlopun viskijuhla Vanhalla Ylioppilastalolla on taputeltu ja kyllähän tapahtumaan mahtui jälleen runsaasti hienoja kokemuksia ja kohtaamisia! Tänäkin vuonna pääsin viskien äärelle molempina päivinä, joten valikoimasta tuli otettua ilo irti parhaalla tavalla. Käydään läpi kuulumisia!
Viikonloppu sai aikaisen startin perjantaina jo puolenpäivän aikaan järjestetyssä lehdistötilaisuudessa, johon tapahtumajärjestäjät perinteisesti kutsuvat osallistujia mm. tuotekilpailun menestyksen perusteella. Käydään läpi tilaisuuteen kutsuttu kolmikko.
![]() |
| Maahantuoja Pikkulintua edustava Markku Ristevirta |
Ensimmäisenä estradille Benromachin 14-vuotias UISGE XIV -tapahtumaa varten pullotettu single cask -tuotos, joka iältään symboloi festivaalin 14 tapahtumakerran taivalta. Tuotetyypiksi oli valittu kyseiseltä tislaamolta vähemmän tavattu bourbontynnyrikypsytys, joka voitti valitsijatahot puolelleen kiinnostavuudellaan ja haasteellisuudellaan, jonka katsottiin olevan harrastajakunnan näkökulmasta paras vaihtoehto.
Lasista löytyi luonteikas, monivivahteinen ja täyteläinen, mutta myös raikas ja lähestymistavaltaan lempeä tuote myös tynnyrivahvuudessa. Voimakas kesähenkinen viski ja onnistunut kokonaisuus!
![]() |
| Hercynian Distillingin päätislaaja Anna Buckholz |
Seuraavana vuorossa saksalaisen Hercynian Distillingin Elsburn 10-vuotias tuote, joka on saanut kypsytyksensä ensimmäisen täyttökerran sherrytynnyreissä. Tisle itsessään koostuu ainoastaan paikallisesta ohrasta ja mukana on käytetty useita erityisen vanhoja lajikkeita. Fermentointiaika on poikkeuksellisen pitkä, jopa 90-164 tuntia ja tislaus itsessään tapahtuu suoraan liekillä lämmitettävillä pannuilla. Suun täydeltä harrastajaa kiinnostavia infoja! Tämä pullote voitti UISGEn viskikilpailussa keskieurooppalaisen sarjan ja täräytti vielä koko kilpailun parhaan viskin loppumittelössä hopeasijalle. Melkoisen kova suoritus, joka antaa myös kovat odotukset, eli laitetaan viskiä lasiin!
Heti tuoksusta lähtien uskomattoman hieno ja kiinnostava tuote. Tummaa hedelmää, lakritsia, tummaa suklaata, mantelilikööriä ja anismaista vivahdetta. Maussa erittäin monipuolista hedelmäisyyttä, joka lähtee trooppisten hedelmien lajitelmasta, mutta kääntyy maun kaaren aikana tummaan luumuiseen ja rusinaiseen suuntaan. Matkassa kukkaisuutta, parfyymiä ja karamellisuutta, joita tasapainottaa lempeä ja miellyttävä tammisuus. Ainutlaatuinen ja erittäin hieno kokonaisuus, jonka menestys on hyvin helppo ymmärtää.
![]() |
| Esittelijänä Miika Saari |
Sitten yllättävään tulokkaaseen, eli Pirulan tislaamoon. Kyse on Ylistarossa sijaitsevasta, aikanaan raittiusseuran nimeämästä tislaamosta, jonka tuotannossa viskinvalmistus ei ole ollut pääasiallisena toimintana, vaan enemmän harrastuksenomaisena. Näin se Pirulan tisle kuitenkin otti tämän tapahtuman viskikilpailussa voiton kypsyttämättömien tisleiden kategoriassa! Tässä siis Experimental Root -nimellä kulkenut tuote, jonka taustalla on mm. ohran eri paahtoasteista ja rukiista valmistettu viljasekoitus.
Puhdaspiirteinen ja laadukas tisle, jossa pääosassa on karamellimainen makeus ja pehmeys, joiden rinnalla löytyy leipää ja yrttisyyttä. Miellyttävä ja vahvuuteen nähden hienovarainen tuote, jonka korkea potentiaali on helppo todeta.
Pirula muuten tarjoaa tämän helmikuun ajan yksityistynnyreitä, eli siinä tilaisuus osallistua heidän tarinaansa vähän isommin! Omalta osalta annoin muuten edustajille suosituksen, että Pirulan pitäisi pyrkiä osallistumaan Suomalaisen Viskin Päivän rientoihin. Tällaisen toteutuminen olisi varsin mukava asia.
Näiden maisteluiden jälkeen pääkerroksessa alkoikin olla meininki käynnistymässä. Parin tunnin ammattilaistilaisuuden aikana oli mahdollisuus kierrellä hieman väljemmässä ympäristössä ennen varsinaista sisäänpääsyn alkamista. Kiertelyä tosiaan sitten riittikin ja tunnelmista tuli nautittua kunnolla viikonlopun aikana, perjantaina vähän pidempään ja lauantaina vielä muutaman tunnin verran. Maisteluannoksia kertyi viikonlopun aikana runsain mitoin, eli käydään tässä julkaisussa läpi tärkeimpiä tuotteita ja fiiliksiä sopivissa kategorioissa.
Barrel Rollers oli tänä vuonna tapahtumassa mukana hyvin laajalla kattauksella ja tämän tiskin ääressä tuli luonnollisesti vietettyä tovi jos toinenkin. Ensimmäisenä Edradouria, joka on osoittautunut omaan makuun hyvin osuvaksi tislaamoksi. Ensiaskeleena maukas 200-vuotisjuhlan teemalla pullotettu 10-vuotias PX-kypsytys.
Korkeamman ikämerkinnän pariin. Tässä todella herkullinen 22-vuotias, joka on nauttinut Amarone-viimeistelystä. Rikas ja hienostunut makumaailma, jota viinitynnyrivaikutus täydentää onnistuneesti! Edradourin makupaletin kehittyminen korkeammalla iällä on jotain sellaista, joka säväyttää aina kunnolla.
Sitten se suurin ja kirkkain tähti, eli Edradourin 35-vuotias, joka on kypsynyt koko ikänsä ensimmäisen täyttökerran sherrytynnyrissä ja pullotettu mojovalla 52,6% vahvuudella. Aivan järjettömän laaja makujen sinfonia, jossa sherrynuottien suhteen puhuttiin äärimmäisyyksistä ja kokonaisuutena on todella täyteläinen ja roteva, mutta hienostunut tuote. Todellinen unelma Edradourin tuotannosta nauttiville ja oli hienoa saada tällainen makukokemus talteen! Heittämällä suosikkituote tähän tapahtumaan ja on myös reilusti tekemistä, jos tänä vuonna yrittää tästä parantaa!
Edradourin turvesavuinen tuotanto kulkee Ballechin-nimellä ja näitähän piti ilman muuta koeajaa. Tyylikkäitä ja maukkaita pullotteita, joissa erityisesti iän noustessa savu tuntuu hienostuneena vivahteena eikä liikoja dominoi. Kuvassa näkyvä oranssiviinikypsytteinen pullote oli omintakeinen ja todella nätti!
Glasgow-tuotantoa on päässyt kotimaan markkinoille runsain mitoin ja näitä oli myös tapahtumassa tarjolla sen verran, että tekemistä riitti! Tämä Moscatel-kypsytetty kaveri nappasi hienon kisavoiton Lowlandin alueen kategoriassa ja menestys oli helppo ymmärtää tämän runsaan, öljyisen ja ikäänsä nähden hyvin kypsän kokonaisuuden äärellä. Vielä löytyy kotimaan myynnistä näitä!
Toinen vastikään meidän iloksemme saataville tuotu pullote, eli 8-vuotias bourbonkypsytetty, joka on hennosti savuinen. Glasgow-tuotteissa ilmenee useimmiten monipuolista tynnyrinkäyttöä ja tuotteet ovat järjestään kovalaatuisia, mutta on nostettava peukkua myös tällaiselle selkeälle bourbonkypsytykselle, joka antaa tilaa loistavalle ominaismaulle.
Glasgow juhli hiljattain ensimmäisten 10-vuotiaiden tuotteiden valmistumista ja nämä ovat olleet vahvasti to do -listallani, eli nyt oli mukavaa saada maistettua näitä jopa kaksin kappalein, bourbon- ja sauternes-kypsytyksillä. Ikä tuo huomattavaa syvyyttä ja kyllä on hienot pullotteet! Kuulemma ensimmäinen 10-vuotias turvesavuinen versio tekee tuloaan ehkä jo tänä vuonna, eli sitä seuraavaksi odottamaan!
Elements of Islay itsellä ensikokeiluun. Pitkälti Laphroaigin ja Caol Ilan tuotantoon nojaavia pullotteita ja kyllä nämä jatkoon menivät! Erityisen maistuva oli Feis Ile -pullote Campfire.
Port Askaig on toinen itselle liian tuntematon nimi, joten tilannetta oli hyvä korjata. Pullotteesta löytyy Caol Ilaa ja kokonaisuus on voimakas, mutta hienostunut. Hyvä tuote!
Iso kiitos jälleen Barrel Rollersin väelle loistavista maistelutuokioista! On mukavaa havaita toiminnan ja valikoiman laajeneminen ja ennen kaikkea tuotteissa havaittava kova laatu. Tänä vuonna paikalla oli myös useampi tuote-edustaja ulkomailta, joten tarjolla oli tarkkoja ja kiinnostavia infoja pullotteiden sisällöstä tai tuotannosta yleisesti. Seuraaviin kohtaamisiin!
Compass Box oli tuotekilpailun jyvä- ja sekoiteviskien kategoriassa tänä vuonna suvereeni ja pokkasi kaikki kolme palkintosijaa. Tuotanto on myös omakohtaisesti todettu hyväksi, joten näitä tuli koluttua läpi antaumuksella. Podium-kolmikko tuli todettua erittäin onnistuneiksi ja lisäksi mieleen jäi hyvin positiivisesti molemmat The Circle -pullotteet.
Vinoblen osastolta löytyi myös hyvä lista hienoja IB-pullotteita, kuten tämä todella herkullinen, pehmeä ja öljyinen Auchroisk.
Teerenpeli täräytti taas korkeaa ikämerkintää ja tarjolla oli jopa 17-vuotiasta tuotetta. Sehän oli pakko maistaa ja odotetusti myös todeta hyvin rakennetuksi kokonaisuudeksi!
Valamon tuotteissa ei tunnu olevan epäilyksen sijaa, joten korkeilla odotuksilla lähdettiin uunituoreen 10-vuotiaan kimppuun. Sehän lunasti lupaukset ja taas kerran lasista löytyi hienoja makukokemuksia!
Lammin Sahti oli mukana 10-vuotiaan sahdista valmistetun viskinsä kanssa, jonka rinnalle oli ilahduttavasti saatavilla sitä kuuluisaa sahtia. Kannatan suuresti juuri tällaista monipuolisuutta, jota UISGE on tänä vuonna tarjonnut lisää!
Kuvassa näkyvä viski oli paletiltaan todella runsas, kompleksi ja kiinnostava, ottaen huomioon 40% vahvuuden. Nautittavaa ja tutkittavaa kyllä riittää tässä tuotteessa, jota oli erityisen toimiva sahdin kanssa nautittuna. Nopeimmille oli tarjolla maistiainen samaa viskiä 64% tynnyrivahvuudessa ja tämän kanssa päästiinkin todella korkealle tasolle. Voidaan hyvin puhua yhdestä tapahtuman suurista yllättäjistä ja tuotteeseen tulee varmasti tartuttua jatkossakin, jos vain tilaisuus tulee.
Pullo olisi mukavaa saada kaappiin, mutta hintaa harmillisesti on jonkin verran, mikä on toki ymmärrettävää, koska viskituotantoa on yhden tynnyrin verran per vuosi. Pitäkää nimi mielessä ja testatkaa!
Kyrön läsnäolo parin vuoden tauon jälkeen oli oikein miellyttävä yllätys, eli käynti oli itsestäänselvyys. Tarjolla oli tuttujen pullotteiden lisäksi kolme nättiä tynnyrinäytettä, jotka tuli tietenkin nautiskeltua. Hyviä näytteitä oli sekä sherrytynnyrikypsytys, että myös turve- ja leppäsavuiset ystävät.
Spesiaalina tapahtumaa varten oli luvattu erikoismaistiainen kylpytakissa saapuville ja tähän oli luonnollisesti pakko tarttua reissun aikana. Palkintotuotteena oli rommitynnyrikypsytteinen tuote Sauna Stories 1 ajoilta ja kyllähän oli nätti tapus. Oli siis kaiken kaikkiaan hyvä meininki Kyrön pisteellä ja täällä tulikin edellä mainittujen lisäksi otettua mukavaa perustuotetta kummankin vierailun päätteeksi.
Helsinki Distilling oli tuonut tapahtumaa varten erikoispullotteen 10-vuotiasta turvesavuista mallasviskiä, joka maistui oikein nätisti. Sain myös maistiaisen tastingissa mukana olleesta suomalaisessa tammessa kypsyneestä tuotteesta, jossa tosiaan erottui selkeästi poikkeavia vivahteita ja toivottavasti tähän tarinaan saadaan jatkoa joskus myöhemmin!
Hypähdys sivureiteille! Applejackien maistaminen on ollut aiemminkin mielessä ja nyt niitä löytyi oikein rivistä ja vielä palkittuina tuotteina. Hauska stoppi ja kannatti maistaa!
BlueWhite tarjoili taas kiinnostavaa tuotantoa, joukossaan karpaloliköörissä kypsynyt kaveri, joka oli kiinnostava, mutta rehellisesti myös jossain määrin ennakkoluuloja herättävä. Sieltä kuitenkin löytyi yllättävän tasapainoinen ja kaikin puolin mukava kohtaaminen.
Valikoimassa oli myös esimerkiksi Amontillado-kypsytystä ja turvesavuista sekoiteviskiä, jotka tuli nautiskeltua.
Sitten se peto irti! Tästä löytyy BlueWhiten pullottama, peräti 79,9% vahvuinen Girvanin jyväviski, josta olin jo ennakkoon kuullut ja odotin todella kovasti tämän testaamista. Tuotoksen taustalla on erehdys, jossa tynnyrin tappi oli jäänyt huomattavaksi ajaksi auki, jolloin tynnyristä löytyvät alkoholimolekyylit näköjään ottivat asiakseen ajaa vedet pihalle astiasta.
Tämä ns. epäonnistunut tynnyrikypsytys tarjoili vahvuuteen nähden yllättävän miellyttävän makumaailman, mutta reilun vesilisän tarve oli silti helppo todeta. Oli hauska kokemus, jossa listalleni luonnollisesti kirjattiin kaikkein väkevin viski ja ihmettelen suuresti, jos tämä lukema tulee joskus ohitettua!
Arranin osallistuminen tapahtumaan oli itselleni täysi yllätys, mutta hyvin miellyttävä sellainen! Oma edellisen pullomallin Amarone Cask meni tyhjäksi ikuisuus sitten, joten oli mukavaa verestää muistoja ja kokeilla viimeisintä versiota. Herkullistahan se oli!
Hiljattain julkaistiin paikallisesta ohrasta valmistettu versio 10-vuotiaasta pullotteesta. Tislaamon peruskymppi on omissa kirjoissani aivan vakiotuotteiden kärkipäässä, joten tämä tuote oli erittäin iloinen yllätys tuotelistalla. Hieno, vivahteikas ja roteva tuote!
Vielä vähän tavoitteiden mukaista reitiltä poikkeamista. Tällaisissa tapahtumissa kannattaa pitää myös rommit mielessä, koska vastaan on joka kerta tullut useampi hieno tuote, kuten tämä tässä!
Siinäpä se sitten oli. Kaiken kaikkiaan oli hyvin mukava viikonloppu viskien parissa! Valikoimaa riitti reilusti ja valinnanvaikeutta sitäkin enemmän, mutta jälkikäteen koen, että ennakkoon mietityt tavoitteet toteutuivat vähintäänkin hyväksyttävällä tavalla, vaikka täydellisyydestä on turha haaveillakaan. Loistava fiilis on siitä, että pääsin molempina päivinä osallistumaan karkeloihin.
Tässä vaiheessa iso kiitos Mika Janssonille, Ilkka Ruposelle ja muille tapahtuman järjestäjille, jotka ovat omalta osaltaan selättäneet useita haasteita ja saaneet loppujen lopuksi näin hienon kokonaisuuden aikaiseksi! Kiitos myös kaikille näytteilleasettajille ja tietenkin ihanille harrastajakollegoille, joiden kanssa tuli viikonlopun aikana useita mukavia keskusteluja ja kohtaamisia!
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!






































