maanantai 27. tammikuuta 2025

Kuusikko Blended Malt -julkaisu 27.1.2025

Kuusikko on täällä!

Suomalaisessa ja pohjoismaisessa viskihistoriassa avattiin maanantaina uutta sivua kun kotimaisesta viskituotannosta koostuva Kuusikko-pullote julkaistiin myyntiin. Kyseessä on ainutlaatuinen tuote, joka sisältää tuotoksia Suomen kaikilta kuudelta tällä hetkellä toiminnassa olevalta ja valmista viskiä tuottaneelta tislaamolta.

Pääsin osallistumaan tuotteen viralliseen julkistustilaisuuteen, jossa oli paikalla tislaamoedustajia kertomassa omat ajatuksensa Kuusikko-pullotteen taustalta ja myös viskin asemasta Suomessa ylipäänsä. Oli kiinnostava kuulla myös käynnissä olevasta prosessista Nordic Whisky -tuotekategorian virallista rekisteröimistä varten, jossa Kuusikko toimii tärkeänä merkkipaaluna. Lisäksi käynnissä on jatkuva työ tislaamojen aseman parantamiseksi esimerkiksi ulosmyynnin mahdollistamalla ja tähän pyrkimykseen liittyvistä käytännön toimenpiteistä on aina hyvä kuulla tilannepäivitystä. Toivomme sujuvaa etenemistä näille tavoitteille!



Seuraavaksi oli aika pureutua tarkemmin Kuusikko-pullotteen valmistukseen. Tarkasta reseptistä vastannut viskikonkari Jarkko Nikkanen kertoi tavoitteenaan olleen tuote, jossa nämä toisistaan hyvin poikkeavat komponentit muodostavat yhdessä hyvin toimivan ja kotimaisuutta vaalivan kokonaisuuden. Haastetta riitti varsin reilusti, mutta tyytyväisyys lopputuotteeseen oli selkeästi saavutettu. Ohessa on vielä listaus pullotteen sisällöstä.

Kuusikko Blended Malt

  • Helsinki Whiskey Rye Malt
  • Kyrö Wood Smoke Malt Rye
  • Ägräs Peated Ex-Oloroso
  • Teerenpeli Peated Ex-Sherry
  • Valamo Unpeated Ex-Bourbon
  • Beer Hunter's Peated Ex-Bourbon

Vahvuus 49%, luonnonväri



Sitten tärkeimpään osioon, eli miltä Kuusikko maistuu? Nyt lasia käteen!

Tuoksu kulkee selkeästi ruis edellä, mukana yrttisyyttä, hiukan savua. Metsätunnelmissa selkeästi liikutaan, tässä piisaa sateen kastelemaa havua ja maanläheisyyttä. Kokonaisuuteen mahtuu myös vaniljaista makeutta.


Maun kärjessä napakkaa rukiin mausteisuutta, mutta myös pehmeän makea vanilja on aluksi yllättävän vahvasti mukana. Börppätynnyrit näyttävät omaa vaikutustaan selvästi. Maun kaaren edetessä siirrytään enemmän tuoksua mukaileviin tunnelmiin kun peliin saadaan havuja, koivunlehtiä, lakritsia ja hitusen tervaleijonaa. Yrttejä, inkivääriä, tummaa hedelmää, hiukan parfyymisyyttä ja vanhan savusaunan tunnelmaa. Finaalissa tuntuu vähän enemmän tammen terävyyttä.


Tässä on mielestäni onnistuttu melkoisen hyvin kiteyttämään lasiin suomalaisuutta ja siihen liittyviä ominaispiirteitä. Rukiin johdatus makukokonaisuudessa oli odotettavissa, mutta jokainen sisältä löytyvä viskikategoria pääsee kuitenkin lausumaan omat sanansa ja on ollut oikea veto jättää turvesavun vaikutus sivurooliin. Mainio, veikeä, luonteikas ja ainutlaatuinen kokonaisuus!



Kuusikkoa löytyy Alkon tilausvalikoimasta hintaan 106€/pullo ja myös ravintolavalikoimissa tuote tulee olemaan saatavilla. Hinta toki herättää oman keskustelunsa, mutta litrahinnan puolesta tämä ei kovin suuresti poikkea kotimaan normaalista linjasta. Lisäetuna löysin tästä jollain tavalla uudenlaisen kategorian ja tuote ei kovin olennaisesti muistuta mitään muuta kaapistani löytyvää pulloa. Ostopäätökseen toki vaikuttaa makujen lisäksi tuotteen historiallinen status lajinsa ykkösjulkaisuna ja kaikkien näiden ajatusten perusteella uskoisin vahvasti, että tämä tulee vielä naarattua omaan kaappiin. Suosittelen lämpimästi kaikkia ainakin kokeilemaan ja miettimään, minkälaisia tuntemuksia tuote herättää!


Kiitoksia vielä jokaiselle tislaamolle tästä tuotteesta, Jarkolle onnistuneesta sekoitustyöstä ja toki Helsinki Distillingille tämän julkaisutapahtuman isännöinnistä hienoissa tiloissaan. Näillä sanoilla mukavaa alkavaa viikkoa jokaiselle!




keskiviikko 1. tammikuuta 2025

Vuosikooste 2024

Hyvää uutta vuotta viskikansalle ja kaikille muillekin!

Taas on takana varsin onnistunut vuosi, joka piti sisällään pitkän liudan laadukkaita viskejä, kaapin täydentämistä ja hienoja kohtaamisia. Mukavaa, että on taas saanut useammassa eri tapahtumassa keskittyä rauhassa jalojen juomien saloihin ja kokemusten täydentämiseen muiden harrastajien kanssa. Myös joulun odotuksessa viskit olivat vahvasti läsnä Finnishmalt järjestämän joulukalenterin ansiosta. Vuoden varrella uusia maistelumerkintöjä on kertynyt yhteensä 183kpl, jälkeen listallani on yhteensä 739 tuotetta. Omaan kaappiin on ilmaantunut 19 uutta tulokasta ja hyvästit on jätetty viidelle tuotteelle. Valikoimissa on nyt 127 pulloa, joista kymmenkunta on maistamatta.

Otetaan seuraavaksi muutamia kohokohtia viime vuoden kärkihetkistä. Tarkempaa järjestystä en lähtenyt näiden kanssa miettimään, vaan jokainen muisto on arvokas itsessään ja kuvat esiintyvät satunnaisjärjestyksessä.


Springbank saa aina veden kielelle, joten oli mukava päästä taas osallistumaan Viskin Ystävien Seuran järjestämään maisteluun, jossa tislaamon tuotantoa pääsi käymään antaumuksella läpi. Erityistä lisäfiilistä tuli kun mahdollisuus osallistumiseen tuli varasijalta parin tunnin varoitusajalla.

Missä UISGE, siellä hyvät kokemukset! Tälläkin kerralla valikoimiin tuli uppouduttua antaumuksella ja kyllähän sieltä tälläkin kerralla löytyi paljon helmiä. Seuraavaa kertaa odotellessa!

Edradour-tislaamo tuli tutuksi laadukkaassa maistelussa, joka järjestettiin maalaismaisemissa yön yli kestäneen reissun aikana. Myös viskiretriittinä tätä reissua tituleerattiin. Mukana oli pieni harrastajaporukka ja täytyy sanoa, että miljöön ja tunnelman puolesta tässä oli yksi parhaita viskikokonaisuuksia, johon olen ikinä osallistunut!

Edellä mainitun reissun aikana päästiin vielä syventymään Glasgow-tislaamon saloihin hienon erikoispullotteiden riviston siivittämänä. Glasgow-tuotantoon tuli itsellä ensikosketus tänä vuonna ja olikin varmasti paras uusi tuttavuus. Ennen vuodenvaihdetta kerkesin onneksi nappaamaan myös omaan kaappiin heidän tuotantoa.



Helsinki Drink Festival Whiskey Edition oli tuomassa iloa marraskuun alussa ja tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut! Pitkä lista uusia kokemuksia ja ajanviettoa mukavien ihmisten kanssa. Mitäpä sitä muuta toivomaan harrastukselta.

Edellämainitun HDF-tapahtuman yksi hienoimmista hetkistä, eli vanhempaa Juraa pöydässä.



Bruichladdichin 30-vuotias pullote oli melko korkealla omissa haaveissa ja HDF:ssä oli ihan loistavaa päästä ottamaan siitä maistiainen. Tämä on todettava vuoden päräyttävimmäksi kokemukseksi, kertakaikkisen erinomainen tuote ja vuoden paras viski!

Harrastajakollega Finwhisky järjesti tänä vuonna pari mehevää maistelua, joihin pääsin osallistumaan. Tässä kattauksessa käytiin läpi pöydän täydeltä Kyrö-tuotantoa, jota ei ihan mistä tahansa saa hankittua.

Joulukuuta riemastutti vielä toinen loistava kattaus, tällä kerralla tarjolla aikamatka Glenlivet 12-vuotiaan historiaan. Ajoittain on tullut mahdollisuus maistella vanhempia pullotteita, mutta ei koskaan näin laajalla skaalalla. Hieno kokemus oli!


Kotimaisen viskin tilanteeseen on aina ilo osallistua Suomalaisen Viskin Päivän maistelussa, joka oli tälläkin kerralla mukava kokonaisuus sisältäen maistuvia uutuuksia ja hyvää keskustelua.



Mökkimaisteluissa voi oikeassa seurassa päästä aikamoisiin sfääreihin jos kuvaan astuu esimerkiksi vuosien takainen suoraan tislaamolta hankittu erikoispullote. Olipa muuten maukas!


Eri reissu, mutta sama tarina ja tällä kertaa onni oli siemailla Aberlourin tislaamolla käsin pullotettua herkkua. 


Vuoden 2025 tavoitteena on jatkossakin löytää uusia viskikokemuksia ja samalla tietenkin nauttia kanssaharrastajien hyvästä seurasta. Edellisten pullo-ostosten myötä toinenkin viskikaappi alkaa natisemaan liitoksistaan, mutta vireillä on vähän laajempi bottlekill-rupeama, jolla saadaan arvokasta lisätilaa hankittua. Mieli tekisi järjestellä kaapit kokonaan uudelleen, mutta tähän liittyen ei voi kovin vahvoja lupauksia lähteä antamaan. Isompana projektina on tarkoitus laittaa tynnyrihankintaa liikkeelle hyvinkin pian ja odottelen jo innokkaana! Luonnollisesti tästä kuullaan heti kun tilanne on konkreettinen.

Näillä ajatuksilla kohotetaan malja alkavan vuoden kunniaksi, pysykäähän siis mukana tulevissa seikkailuissa!



Alkusanoilla alkuun

Tervehdys! Jos olet viskistä kiinnostunut niin saatat olla täsmälleen oikeassa paikassa. Täältä saat toivon mukaan mielenkiintoa visk...