Näin se aika kuluu ja taas on vuosi päätöksessä!
Hyvä harrastus tuntuu tuovan mukanaan paljon hyviä asioita, koska jälleen on hieno viskivuosi takana ja jälkikäteen on saanut pariin kertaan ihan kunnolla ihmetellä, mitä kaikkea mukaan onkaan mahtunut. Useamman ahkeran maistelutapahtuman ja esim.
Finnishmalt joulukalenterin avittamana tänä vuonna on kertynyt listalle peräti 218 uutta maistelumerkintää, joka pesee aiemmat ennätykset yllättävän suurella marginaalilla. Listalla on nyt yhteensä 989 tuotetta, joista tynnyrinäytteet yms poissuljettuna määrä on 932kpl, joten ensi vuonna saadaan varmuudella tuhannen raja rikottua molemmissa kategorioissa! Oman kaapin puolelle on kerääntynyt uusia tuotteita 28 kappaletta ja näiden tieltä on toivotettu jäähyväiset 27 pullolle. Aika tasaväkistä suorittamista!
Käydään seuraavaksi satunnaisessa järjestyksessä läpi vuoden kohokohtia sisältäen eri syistä parhaiten mieleen jääneitä hetkiä.
Laphroaig-nautintoa Vaappuvassa Ankassa, mukana tuotteita vakiovalikoimasta aina tähän ihanaan 34-vuotiaaseen pullotteeseen asti.
Ensimmäinen viskitynnyri hankittu! Teerenpelin tynnyrin hankinta itsessään oli suuri tavoitteiden täyttymys, mutta paikan päällä käyminen ja tynnyrin täyttäminen itse oli erityisen mieleenpainuva kokemus!
Uisge- ja HDF-tapahtumien kiertelyt kokonaisuudessaan. Tänä vuonna pääsin käymään kummassakin tapahtumassa molempina päivinä, eli uusia kokemuksia löytyi runsain mitoin. Kuvassa loistava Glasgow:n VYS-pullote. Tämän pitkän Barrel Rollers -pisteen visiitin aikana tuli otettua haltuun kattava otanta Glasgow-, Edradour- ja Signatory Vintage -pullotteita.
Uisgessa löytyi uusi irkkuviskisuosikki, eli Redbreast 27-vuotias, joka oli tuotteena taivaallisen hyvä ja ymmärrettävästi myös tapahtuman viskikilpailun voittaja.
Suomenlinnassa järjestetty maistuva viski-iltama sisältäen Juran, Dalmoren ja Fettercairnin tuotteita. Hyviä makuja riitti sekä viskin että ruuan saralla ja erityistä tunnelmaa tarjosi paluumatkan sääolosuhteet.
Kuusikko-viskin julkaisutilaisuudessa oli mukavaa päästä kuulemaan tarinoita kiinnostavan ja historiallisen pullotteen takaa ja toki päästä maistamaan tätä onnistunutta tuotetta.
HDCO:n tiloissa taas, mutta eri pullotteen julkistuksen parissa. Kesällä markkinoille tuotiin Amorphis-yhtyeen oma viskipullote ja oli todella kiinnostavaa päästä osallistumaan tilaisuuteen, jossa pullote todettiin hyvin onnistuneeksi ja mukana oli yhtyeen jäsenet antamassa omat positiiviset kommenttinsa. Viskiosuuden jälkeen pääsin osallistumaan myös uuden Borderland-levyn ennakkokuunteluun, joka saattaakin olla näin viskinharrastajana täysin ainutkertainen mahdollisuus. Kokonaisuutena siis antoisa kokemus!
Glenmorangien uusimpaan tuotantoon oli mukava tutustua ja vuoden aikana pari pulloa on päätynyt omaankin kaappiin.
Harrastajakollega
Finwhisky järjesti mukavan Glencadam-maistelun, jonka kruununa oli tällainen todella maistuva 36-vuotias tuote.
Vuoden vanhimman viskimaistiaisen kunnia menee Glenfarclas 40-vuotiaalle, joka oli ollut jo melko pitkään to do -listalla, eli hieno saada tämä kokemus talteen. Iso kiitos
Finnishmalt tästä!
Highland Park -tislaamon Valhalla-sarjan nelikon maistaminen rinnakkain on ollut itselläni tavoitteena yhtä kauan, kuin viskistä on voinut puhua harrastuksena. Asian edistäminen on jäänyt taka-alalle, mutta
Finnishmalt tarjosi yllättäen mahdollisuutta toteuttaa tämä, eli sehän kelpasi! Oli nelikko, joka oli antoisinta nauttia nimenomaan yhdessä! Teeman puitteissa saatiin varsin mukava maistelu. Samana päivänä tuli muuten 5 vuotta kypsytystä täyteen omalle HP-tisleelle, joten mukava lisäfiilis siitä!
Bruichladdich 30-vuotias tuli tänäkin vuonna maistettua ja on helppo sanoa, että jälleen puhutaan yhdestä vuoden parhaimmista viskimaistiaisista. Käsittämättömän hieno tuote!
Suomalaisen Viskin Päivä oli jälleen täynnä monipuolisia ja hyviä makuja, kiinnostavaa infoa ja kaikkea tapahtuman ympärille rakentuvaa sanailua ja tilannekomiikkaa. Mahtava konsepti!
Kyrö Sauna Stories #2 näki päivänvalon ja tähän liittyen järjestettiin Kyrö Sauna Barilla ainutlaatuinen tapahtuma, jossa muun muassa viskiä päästiin ensimmäisen kerran nauttimaan myös löylyjen muodossa. Toimiva kokemus ja viski itsessään oli hyvin herkullinen!
Eittämättä vuoden paras kotitasting, jossa ymmärrettävästi päästiin makujen kanssa vähän korkeampiin sfääreihin. Kuvassa näkyvä Laphroaig 30v Book 1 on muuten edelleen itselleni kaikista maistetuista tuotteista top 3 -sijoituksella.

Näillä puheilla kiitos kaikille, jotka ovat olleet vaikuttamassa tämän viskivuoden toteutumiseen. Palataan taas vuoden 2026 puolella uusiin koitoksiin. Hyvää vuodenvaihdetta itse kullekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti