keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Uusimmat maistelumerkinnät

Tervehdys arvon viskikansalle!

Viime aikoina on pidetty useampi mukava maistelutilaisuus, mutta kirjoittelut ovat valitettavasti jääneet hitusen vähemmälle. Maistelumerkintöjen listalta löytyy tästä johtuen uusia tuttavuuksia, jotka kipeästi odottelevat esittelyään. Nyt on aika saattaa listamme ajan tasalle käymällä läpi kaikki nämä uudet kokemukset. Lähdetään liikkeelle!


1. Glenmorangie Cadboll

Ensimmäisenä esittelyyn pääsee viinitynnyreissä, tarkalleen ottaen Muscat- ja Semillon-tynnyreissä, viimeistelty pullote. Tämä ikämerkitsemätön tuote on kohdistettu matkustajamyynnin puolelle ja esimerkiksi laivalta kyseinen litran leka taisi maksaa noin 60-70€. 

Tuoksu tuo esiin lempeän hedelmäisen makeuden ja mukana on myös pientä mausteisuutta. Tyyli on selkeästi pehmeä ja hillitty. Maku jatkaa samalla linjalla ja joukosta löytyy myös vaniljan ja rusinan sävyjä. Loppua kohden mausteisuus korostuu, mutta jälkimaku jää lyhyenpuoleiseksi. Kokonaisuutena helposti juotava mieto ja mukava tuote, joka ei suurempia yllätyksiä tarjoile. Arvosanaa annan tälle 83%

2. Glenmorangie A Tale of Cake

Meininki jatkuu saman tislaamon tuotteilla ja tällä kertaa pöydällä on varsin erikoisen oloinen puteli. Glenmorangielle tyypilliseen tyyliin tämäkin tuote on kokenut jälkikypsytystä, tällä kertaa Tokaji-jälkiruokaviinitynnyreissä. Kyseisten tynnyrien tarjoama makumaailma toimiikin inspiraationa tuotteen nimessä. Ikämerkintää ei tälläkään pullotteella ole, mutta n. 100€ hinta on saanut vastineekseen varsin positiivisia arvosteluja.

Tuoksu on oikein makea ja Glenmorangien perusolemus on selkeästi tunnistettavissa. Kepeä ja kiinnostava startti. Maku lähtee liikkeelle voimakkaan makeasta hedelmäisyydestä, josta hetken kuluttua nousee mausteisuus, ja pieni karvas tammen aromi. Jälkimaku jatkuu näissä tunnelmissa keskipitkänä.

Varsin onnekkaan sattuman johdosta maistelun yhteydessä tuli mahdollisuus ottaa viskin ohelle pala täytekakkua. Tästä ristiinmaistelusta tulikin huikea kokemus kun makeus nousi yhtäkkiä hienommin esiin ja kokonaisuus tuntui muutenkin mukavasti enemmän kompleksilta. Vahva suositus jälkiruokaviskiksi! Kokonaisuutena tämä on todella kiva, iloinen ja tyylikäs tuote. Arvosanaa tälle tulee sellaisenaan 86%, mutta kakun kera nautittuna kokemus ansaitseekin hulppeat 88%.


3. Glenfiddich 15v

Seuraavana käydään katsastamassa maailman suurinta mallasviskimyyntiä tekevän tislaamon yksi tunnetuimmista tuotteista, eli 15-vuotias pullote. Valmistuksen taustalla on kypsytys bourbon-, sherry- ja virgin oak-tynnyreissä. Nämä kaikki tuotokset sekoitetaan valtavassa, muistaakseni n. 40 000 litran solera-astiassa, josta otetaan aina suhteellisen pieni määrä pullotukseen ja tilalle kaadetaan uutta tavaraa. Hintaa tältä pullolta löytyy Alkossa 70€ mutta päiväristeilyltä ostin omani 40 eurolla.

Tuoksu on ihan mukava mausteinen, maltainen ja hedelmäinen. Myös maku starttaa aika positiivisissa merkeissä, mutta mukaan tulee myös hieman tammea ja tanniinisuutta, jotka tuntuvat jälkimaussa vielä vähän selkeämmin ja tyyli on loppua kohden hitusen kuivempi. Täyteläinen ja vähän ronski yleisilme. Ensimmäisellä maistokerrallani tuotteessa löytyi vähän häiritsevää kitkeryyttä, mutta toinen otanta oli jo selvästi positiivisempi. En silti ymmärrä tämän pullon hyvää mainetta, itselleni tämä lukeutuu ihan kivojen perustuotteiden joukkoon ja tässä vaiheessa ansaitsee arvosanan 82%.


4. Cambus 1991 Carn Mor

Nyt onkin vuorossa kenties kaappini erikoisin tuote. Lasista löytyy 27-vuotiasta jyväviskiä, joka on kypsytetty sherrytynnyreissä ja pullotettu 60,6% tynnyrivahvuudella. Jyväviskeistä tulee usein puhuttua halpana blendiviskien raaka-aineena ja tässä onkin toistaiseksi ainoa maistamani Single Grain-tuote. Kyseessä on myös yhden tynnyrin pullote ja yhteensä 515 pullon erästä pöydässä komeilee pullo nro. 433. Tämä hankinta tarttui mukaan eräästä huutokaupasta noin 150€ kokonaiskuluilla ja whiskybasen arvosana on todella kova 90,38%. Tätä maistelua varten liemi on leikattu tylysti 46-prosenttiseksi. Käydään kimppuun!

Tuoksun pääosassa tuntuu voimakas sherryinen ja ylikypsän hedelmäinen makeus. Palettiin hiipii myös liköörikonvehtien sävyä. Erikoinen tuote tämä on, mutta todella hyvältä vaikuttaa. Maistaessa sherry iskee täysillä kärkeen, miellyttävä liköörisyys liittyy nopeasti seuraan ja suussa tuntuu myös hitusen tummaa suklaata ja rusinaista vivahdetta. Jälkimaku jatkuu pitkän aikaa tässä hienostuneessa ja makeassa tunnelmassa. Hankala ja erikoinen tuote, mutta huikea esitys! Tätä kelpaakin tutkiskella rauhassa useampiakin kertoja eri vahvuisena. Vaikka en voi sanoa tällaista tyyliä omaksi lemppariksi, on tälle helppo antaa oman kokoelmani parhaan viskin nimike. Arvosanaksi tulee 90% ja moni muu antaisi varmasti vielä paremman.

5. Laphroaig Triple Wood

Seuraavana tuleekin hieman enemmän perustavaraa. Tämä Laphroaigin pullote on kypsytetty aluksi bourbontynnyreissä, jonka jälkeen on tehty jälkikypsytys pienemmissä quarter cask-tynnyreissä ja lopuksi vielä sherrytynnyreissä. Käytännössä siis samaa tavaraa, kuin legendaarisessa Quarter Cask-pullotteessa, mutta sherryisellä lisällä. Hintaa pullolla on Alkossa vähän vajaa 70€ ja whiskybasen arvosana on 85,14%.

Tuoksuna esiintyy tislaamolle tuttu maanläheinen savuisuus, jossa tuntuu sherryinen makeus kivana lisänä. Mukavan suolainen sävy ja Quarter Caskin olemus ihan selkeä. Maun osalta alkuvaiheessa tuntuu selvästi jälkikypsytys sherrytynnyreissä. Makeus on todella suuressa roolissa, kunnes savuisuus kirii mukaan ja jälkimaun kohdalla onkin tyyli jo aika lähellä Quarter Caskia. Ei mitenkään erityisesti hetkauttava tai haastava tuote, mutta mukava nautiskelutuote ihan kohtuuhinnalla. Whiskybasen arvosteluissa oli odotetusti hieman "lapparilisää" ja laitan tälle itse 84%.

6. Talisker 2001-2012 Distillers Edition

Taas saadaan listalle hieman hauskempi tuote kun maisteluun menee Amoroso-sherrytynnyreissä 11 vuotta kypsytetty Taliskerin tuote. Merellisestä suolaisuudesta ja savuisuudesta tuntemani tislaamon tuotteena tätä oli kiinnostava lähteä maistelemaan. Tämäkin pullo tarttui mukaan huutokaupasta ja hintaa tuli suurin piirtein 100€. Arvosanana tuotteella on 87,11% eli varsin lupaava.

Tuoksussa tulee esiin erikoisen tyylinen sherryisyys, mukana tuntuu todella makea ja jopa mehujäätä muistuttava sävy. Ei tunnu yhtään Taliskerilta eikä meininki vakuuta oikein tässä vaiheessa. Maun osalta makeus täydentyy sherryisyyden ja mausteisuuden harmonialla, joka avittaa palettia pois limpparikategoriasta. Pääpainona säilyy silti imelähkö sävy, mutta jälkimakuun suunnatessa alkaa esiintymään myös normaalin Taliskerin piirteitä, eli suolaisuutta ja hitusen savuisuuttakin. Jälkimaku myös kuivattaa suuta mukavasti ja tuo tässä vaiheessa tarvittavaa ryhtiä. Kokonaisuus jää valitettavasti silti alapeukun puolelle, erikoinen tuote joka ei omiin makunystyröihin sopinut. Tämän kokemuksen perusteella arvosanaksi tulee 84%.


Siinä olikin kaikki uutuudet tältä erää. Kuulemme pian uusimmasta tastingista, jossa käydään läpi vielä pari huutokauppaostosta sekä yksi Alkon uutuustuote. Teemana on suosikkitislaamoni, mikähän se lieneekään...?

Palaillaan asiaan!



maanantai 23. marraskuuta 2020

Kotikypsytyksen spesiaali

Tervehdys!

Viime aikoina on kotipajalla sattunut tapahtuma jos toinenkin, mutta kirjoittelut ovat jääneet vähemmälle. On siis korkea aika vetäistä pieni spesiaali näihin omiin projekteihini liittyen. Tässä esitellään uusimmat pullotteet, mietitään nykyisten purkkien meininkiä ja huikeana juttuna esitellään toiminnan tulevaisuus.

1. Omenapuuprojekti

Homma on hyvä aloitella omenapuun katveessa kun estradille saadaan erikoinen kokeilu kotipihan puusta. Tämä olikin melko jännittävä taival kun ensimmäisen viikon jälkeen olin tottapuhuen jo asennoitunut siihen, että puoli litraa Grant'sia meni kankkulan kaivoon. Aika kuitenkin teki tehtävänsä hyvin ja mielipide muuttui nopeasti positiivisemmaksi. Loppujen lopuksi totesin, että puolen vuoden kypsytysajalla mennään ja 11.10. kaadoin tämän varsin kauniin värisen liemen omaan astiaansa. Näin muodostui toinen pullotteeni, josta ohessa virallinen julkaisukuva.

Oli muuten hieno homma, että että monista maisteluista huolimatta tavaraa riitti täyteen pullolliseen. Etiketin kanssa ei tässä suuremmin kikkailtu, vaan visio oli selkeä. Tuotteen nimeksi tuli ytimekkäästi Border Village's Apple Harvest. Visuaalisesti olen tähän puteliin oikein tyytyväinen, mutta makuhan on se pääasia, joten otetaan siitä vielä lopullinen tuomio.

Border Village's Apple Harvest

Tuoksu on makea, mutta puun olemusta riittää. Hieman liköörikaramellimainen sävy myös. Hyvin rento ja yksinkertainen, ei erityisemmin säväytä muuten kuin erilaisella tyylillään. Omenapuun omalaatuisuus onkinse kiinnostavin juttu ja ei tällaista tuoksua ole koskaan ennen kohdannut.

Maku starttaa pienellä överimakeuden visiitillä, mutta mausteisuus saapuu hyvin nopeasti tuomaan ryhtiä mukaan ja ohjaa makukäyrän oikeaan suuntaan. Tyyli on ainutlaatuinen ja kieltämättä ihan toimiva. Kiinnostaisi tietää tarkka alkoholiprosentti, koska pienintäkään poltetta tai alkoholisuutta ei tunnu. Jälkimaun suurinta roolia esittää puun aromi, mutta omenainen makeus säilyy läsnä eikä tässäkään kohtaa mennä epämiellyttävän puolelle. Tämä ihan mukavan tasapainoinen ja erikoinen maku jää suuhun viipyilemään melko pitkäksikin ajaksi.

Tämä on omintakeisuudessaan hieno viski ja olen tähän todella tyytyväinen. Varsinkin omenapuun tuoma mausteinen osuus sai lopputuloksen ylittämään odotukseni reippaasti. Voisin kuvitella että joku saattaisi ihastua juuri tähän makumaailmaan valtavasti, itsellä ei kuitenkaan sellaisesta voida puhua. Pullon riittävyydestä ei varmasti tarvitse stressata, eiköhän tätä vielä vuosienkin päästä naukkailla silloin tällöin. Tärkein kysymys tietenkin kuuluu: päihittääkö tämä alkuperäisen Grant'sin? No totta mooses! Onneksi puuta löytyy lisää, joudun varmaan joskus laittamaan uuden setin kypsymään.


2. Muut liemet

Maistoin hiljattain kaikki loput kaapista löytyvät purnukat läpi tilanneseurannan merkeissä. Joukosta löytyi kaksi kappaletta 5kk ajan kypsyneitä tuotoksia sekä kolme kappaletta 3kk ajan kypsyteltyjä.

Vanhimmissa purkeissa käytössä on 220 asteessa paahdettu tammi sekä poltettu tammi. Molemmat ovat toisen käyttökerran tavaraa, jonka takia näitä onkin säilytetty pidempään. Tässä vaiheessa päätin maistelun perusteella kuitenkin keskeyttää kummankin kypsymiset. Mielestäni maku oli näissä molemmissa hyvä, enkä usko että pidempi aika toisi tähän enää mainittavaa parannusta. Varsinkin poltetun tammen erässä tuntui, että homma saattaisi äkkiä kääntyä jopa kitkerään suuntaan. Maistelen näitä myöhemmin tarkemmin ja käyn läpi loppufiiliksiä.

Seuraavista neljästä purkista löytyi kolmen kuukauden ajan kypsynyt erä jokaisesta neljästä tammityypistäni. Kyseessä on jatko-osa ensimmäisestä pullotteestani ja tässä käytetään vain uusia tammipaloja. Projektin ideana on lopuksi vielä sekoittaa liemet yhteen valmiin tuotteen saamiseksi. Maistelin näitä läpi ja oli jälleen kerran kiinnostavaa, miten tarkasti jokainen puupala on ohjannut purkkinsa sisältöä omaan suuntaansa. Makua on tarttunut jo varsin reilusti ja rupesin miettimään, tuoko lisäkypsytys enää arvoa lopputulokselle. Ajattelin edetä turvallisesti ja otin suosiolla puupalat pois purkeista. Katsellaan vielä myöhemmin tarkemmin kaikki purnukat läpi ja esitellään uudet tuotteet.


3. Highland Park New Make Spirit

Viime aikoina on tullut sellainen fiilis, että valmiiden viskien jälkikypsyttely alkaa olla jo nähty ja on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Nyt tämän suhteen on otettu suuri edistysaskel ja kaappiin on saatu ihka-aitoa kypsyttämätöntä tavaraa!

Kyseessä on Highland Park-tislaamolta tilattu New Make-pullote, jota lähdetään seuraavaksi työstämään toivon mukaan siedettäväksi tuotteeksi. Olen erityisen innoissani siitä, että odotettu tisle on vieläpä suosikkitislaamoni tuotosta. New Make-tuote on vahvuudeltaan 50%, mikä toki poikkeaa vielä paljon raakatisleen tyypillisestä tasosta, mutta tässä vaiheessa tämä on selkeästi paras saatavilla oleva vaihtoehto. Toki olen kiinnostunut leikkimään myös vahvemmalla tisleellä, mikäli pääsen joskus sellaiseen järkevästi käsiksi. Sitä ennen katsellaan kuitenkin vielä alkufiiliksiä tästä New Make-pullotteesta.

Tuoksusta löytyy ensin kevyt hedelmäinen mallastettu ohra. Myös savuisuutta rupeaa hetken päästä löytymään. Pieni alkoholinen polte tuntuu nokassa, mikä ei sinänsä yllätä kun raakatisleestä kyse. Maussa tulee ensin esiin voimakas hedelmäisyys ja jopa karamelliset sävyt, mutta savuinen pilkahdus ja maltaisuus säilyttävät kokonaisuuden tuoksua mukailevana. Varsin aromaattinen ja miellyttävä tuote jo tällaisenaan!

Tässä vaiheessa ajatukseni on, että paremmalla tuotteella lähden hakemaan myös pidempää kypsytysaikaa. Käytettävän puun valinta olikin aika hankala päätös, varsinkin kun kyse oli monella tavalla hyppäämisestä tuntemattomaan. Tisle on sellaisenaan hyvin maukas, joten en halua irroittaa tammesta liikaa makua nopeasti. Tavoitteena on enemmänkin korostaa pikkuhiljaa ajan myötä syntyvää vaikutusta, joten valitsin käyttöön kahdesti käytetyt tammipalat. Ensimmäisenä on 220 asteessa paahdettu ja toisena poltettu tammipala, joista kumpikin on ollut mukana sekä ensimmäisessä Red Rye-projektissa että neljän tammen Grant's-kokeilussa. Toivon, että nämä palat pystyvät tuomaan positiiviset piirteensä lopputulokseen ja luomaan toimivan yhdistelmän. Sen näkee sitten kun päästään tekemään välikatsauksia.

Kypsytys lähti käyntiin 30.10. ja tarkoitus on suunnilleen kuukauden välein maistaa sisältöä, eli mahdolliset epäkohdat varmaankin tulee havaittua tarpeeksi ajoissa. Lähdetään liikkeelle siitä ajatuksesta, että kypsytys kestää vuoden verran. Katsotaan miten tässä seikkailussa käy!


Siinä olikin kaikki asiat tältä erää. Nyt on kotipuuhien osalta vuorossa vain odottelua ja jossain välissä katselen blendituotteiden loppuarviot. Teen vielä joulukuussa Highland Parkille uuden tilauksen, jossa on mukana pari tislepulloa. Näin voin myös tulevaisuudessa aloittaa jotain uusia projekteja, kunhan olen ensin päässyt oppimaan nykyisestä erästä. Hommaa siis riittää eli pysykäähän kuulolla!



tiistai 3. marraskuuta 2020

Huippukallista Lagavulinia

Tervehdys!

Nyt vedelläänkin vähän erityisempiä liemiä ja teemana toimii Lagavulin-tuotteet. Kaverini sai järkättyä näytteet viidestä eri pullosta, joista jokainen on arvokas ja harvinainen tuote. Viskiä löytyi 2cl/kpl ja setti maksoi hyvinkin toista sataa euroa. Tämä oli vielä todella edullinen hinta näistä pulloista. Lunastin näistä kaikista 0,5cl osuuden, mikä kuulostaa todella vähältä ja olin itsekin hieman skeptinen tästä, mutta tilaisuus oli hyödynnettävä joka tapauksessa ja järjestely toimikin paremmin, kuin mitä odotin. Katsellaan läpi muistiinpanot, joita tuli tehtyä.


Tähän rajuun kokemukseen ei suinkaan tohtinyt lämmittelemättä lähteä, joten aluksi makunystyrät heräteltiin tutulla kolmikolla, eli Lagavulinin 16-vuotiaalla, 9-vuotiaalla ja 16-vuotiaalla Distiller's Edition-pullotteella. Tämä oli hyvän aikaa oma kärkikolmikkoni kaikista maistamistani savuisiata viskeistä, joten siemailun ohessa oli erikoista ajatella, että seuraavasta viisikosta jokaisen pitäisi voittaa nämä ylivoimaisesti. Sitten varsinaisen maistelun pariin! Kattaus sisälsi seuraavat tuotteet:

1. Lagavulin 16v OB 1980-luku
2. Lagavulin 21v OB Select Cask 1997
3. Lagavulin 25v IB Syndicate's
4. Lagavulin 30v IB Syndicate's
5. Lagavulin 35v IB Syndicate's

OB-pullotteet


Ensimmäisenä lähdettiin nuuhkimaan 16-vuotiasta perustuotetta, joka tällä kertaa onkin pullotettu 1980-luvulla. Ensimmäisinä fiiliksinä on nykypäivän versioon verrattuna makeampi sävy ja vähäisempi savuisuuden tuntemus, mutta tuotteena huomattavasti parempi. Maussa tämä tuntuu korostettuna, tämä on selkeästi miedompi tuote ja erittäin miellyttävä. Kuitenkin hyvin paljon samoja elementtejä nykypullotteen kanssa. Tutun makuinen, mutta valtavasti hienompi, suorastaan hellii makuhermoja. Paras savuinen viski ikinä tähän asti. Tämä tuntuukin hinnassa, jota kyseisellä pullotteella on nykyään suunnilleen 1300 euroa. Tosin arvosanakin on normituotteisiin nähden eri sfääreissä 91,55% lukemalla.

Toisesta lasista lähdettiin maistelemaan tuoreempana tuotantona toissavuonna pullotettua 21-vuotiasta, joka on tynnyristä numero 0001. Kyse on siis tislaamolla vuonna 1997 ensimmäisestä kypsymään laitetusta tisleestä. Tuoksu tuntuu nenässä hurjalta, todella nätti ja ihmeellinen versio siitä tutusta Lagavulinin tyylistä. Maku räjäyttää tajunnan, tässä on kaikki tislaamon hyvät elementit parempina versioina ja tuote tuntuu huikealta. Liemestä löytyy reippaasti särmää ja kokonaisuus on erikoinen ja ainutlaatuinen, mutta meikäläiselle miellyttävä. Tämä siirtyy heti savuisten kärkisijalle. Tästä tuotteesta saakin maksaa noin 1800 euroa. Tässäkin whiskybasen arvosana sanoo 91,58%, ihan ansaitusti.

IB-pullotteet


Seuraavaksi siirrytäänkin ulos tislaamon virallisten valikoimien ääreltä ja tutustutaan kunnon harvinaisuuksiin. Viskimaailmassa tulee aika ajoin vastaan termit OB-pullotteista tai IB-pullotteista. OB-pullote tarkoittaa Original Bottlingia, eli tislaamon virallista tuotantoa omaan myyntikäyttöön. IB-pullote taas tarkoittaa Independent Bottlingia, eli itsenäistä pullotetta. Näissä siis puhutaan tilanteista, jossa ulkopuolinen taho ostaa tislaamolta esimerkiksi tynnyrillisen tislettä kypsytettäväksi ja sen jälkeen pullotettavaksi. Myös valmiiksi kypsyneiden tynnyrien myynti on varsin yleistä ja hyvinkin mahdollista kunhan hinnasta sovitaan. Hyviä esimerkkejä IB-pullotteista ovat tislaamon myymistä tynnyriosuuksista asiakkaille syntyneet tuotokset tai vaikkapa Viskin Ystävien Seuran omat pullotteet, joihin on mitä todennäköisimmin ostettu valmiin tynnyrin sisältö. Itsenäisissä pullotteissa on toki riskejä ja tuote voi poiketa hyvinkin paljon siitä suosikkitislaamon normituotannosta, mutta toisaalta ne tuovat hienoa monimuotoisuutta harrastukseemme. Jos aihe kiinnostaa niin youtubesta It's Bourbon Night-kanavalta löytyy varsin mukava kooste Barrel picking-tilaisuuksista.


Tähän varsinaiseen tastingiin liittyen viimeinen kolmikkomme on IB-pullotteita ja niin sanotusti samaa sarjaa. Näihin kaikkiin liittyy tarina: viskejä fanittava porukka, jolla ei ole pikkurahasta pulaa, hankki aikanaan Lagavulinin tislaamolta tynnyreitä ja pullotti niistä itselleen maittavia nautiskelujuomia. Tämä seurue on päätti tituleerata itseään nimellä The Syndicate, joka ilmenee myös pullotteiden nimistä.

Maistelussa meillä on 25-, 30- ja 35-vuotiaat pullotteet. Samaan sarjaan kuuluu myös 40-vuotias pullote, johon asti ei tässä kuitenkaan päästä. Mielenkiintoinen fakta on, että näistä ainakin 30-, 35- ja 40-vuotiaat tuotteet ovat kaikki laitettu samana päivänä kypsymään eli 11.1.1979 tarkalleen ottaen. Jokaisesta erästä on tullut pulloja vain noin parisataa ja niistä vain osa on laskettu myyntiin ulkopuolisille, eli nämä tuotteet nauttivat jonkinlaista legendan statusta ja näitä ei mistä tahansa löydä. Eiköhän maistella!

Lasista löytyvä 25-vuotias tuoksuu huikealta, savuisuus tuntuu mukavalta ja myös hedelmäisyyttä piisaa. Erikoinen ja todella arvokkaan oloinen. Mukana myös merellistä sävyä ja suolaisuutta. Maussa avautuu täydellisessä harmoniassa makeuden ja savuisuuden yhdistelmä, uskomaton kokemus kerta kaikkiaan. Tämä voittaa helposti tämän setin aikaisemmat tuotteet. Jos tätä bongaa markkinoilla niin pullolle kertyy hintaa suunnilleen 1200-1300€ eli tähän asti paras hinta-laatu kyseessä. Whiskybasen arvosana näyttää 91,76% eli kovissa lukemissa jatketaan.

Seuraava 30-vuotias tuntuu tuoksun osalta saaneen viiden vuoden ikäerossa rentoa ja hedelmäisemmän ja rennomman suunnan kun makeus on suuremmassa roolissa ja savuisuus pienenä lisäbonuksena. Makukin starttaa vahvasti makeilla sävyillä, mutta mukaan tulee mausteisuus ja savuisuuden häivähdys. Tämä ei tunnu ihan tyypillisimmältä Lagavulinilta, mutta kaikki elementit tuntuvat ihanilta ja pelaavat täydellisesti yhteen. Loistava tuote! Arvosanaa tällä on "vain" 91,33%, mutta tämä ansaitsee enemmän. Lompakkoa tämän kanssa saa kaivaa kunnolla kun pullon hinta on noin 3000€.

Odotusten mukaisesti myös 35-vuotias on karannut hieman kauemmat kovimmasta savuisuudesta kun hedelmäisyys hallitsee tuoksua ja tässä tuntuu myös laventelisuutta. Todella mukava! Maku tuntuu raikkaalta, tammisuutta säestää laventelisuus, mentolin vivahde ja pieni savuisuus. Erittäin hieno tuote, mutta tässä tuntui ensimmäistä kertaa, että optimaalinen kypsytysaika olisi ollut jokusen vuoden vähemmän. Kokonaisuutena tämä ei ihan pärjää 30-vuotiaalle, mutta loistotuotteesta voidaan puhua silti. Arvosana näyttää tasan 91% ja tälläkin on hintaa suurin piirtein 3000€.


Sellainen oli se maistelu. Hurja setti ja loistava kokemus pienistä annoksista huolimatta! Mikäli tililtä löytyy puoli miljoonaa ylimääräistä niin ei muuta kuin tislaamoon yhteys ja omia tynnyrikauppoja hieromaan. Itselleni oli taas onni, että Lagavulinin normi 16-vuotias maistui oikein hyvältä myös myöhemmin illalla tämän setin jälkeen. Tämän kattauksen paremmuusjärjestys oli itselläni 30v, 35v, 25v, 21v ja 16v ja tästä kööristä tulikin kerta heitolla maistamieni savuisten viskien kärkiviisikko. Kaikkein parhaan viskin titteli säilyy silti Highland Parkin 40-vuotiaalla sherryisellä pullotteella, mutta kakkossijalle pääsee Lagavulin 30v ja muita ei osaa tarkemmin asetella. Seuraavissa julkaisuissa palataan jälleen mukavaan arkeen ja käydään kurkkaamassa taas kotiprojekteja. Pysykää kuulolla!



tiistai 27. lokakuuta 2020

Suuri blenditasting 23.10.2020

Tervehdys!

Tässä jaksossa sukelletaan hintahaitarin edullisimpaan päätyyn sekoiteviskien merkeissä. Tällaiset perustuotteet jäävät viskiharrastuksessa usein unohduksiin, mutta jossain vaiheessa minulle heräsi yllättävä kiinnostus tutustua myös halpiskategoriaan rauhassa. Loppujen lopuksi myös perus janojuomaviskeille löytyy omat hetkensä ja lisäksi halvimmasta hintaluokasta löytyy ihan hyvääkin tavaraa.

Sain idean blenditastingista joskus alkuvuodesta ja aika pian tein myös ensimmäiset hankinnat sitä varten. Osa pulloista kerkesi siis lojua kaapissa yli puoli vuotta maistamattomina ja viimeisimmätkin tuli ostettua kesällä. Tuntui siis hyvältä saada vihdoin tämä tapahtuma järjestettyä. Ajatukseni oli yksinkertainen: normaali tasting halvimmilla viskeillä on aika tylsä, joten tällaisessa tapahtumassa valikoimaa tarvittiin enemmän. Hankin siis pulloja yhteensä kymmenen kappaletta, joista jokainen oli eri valmistajalta. Kokonaisuutena tämä projekti oli ehkä hieman riskialtis, mutta luotin omiin taustatutkimuksiini ja lisäksi ajattelin, että kyllä niille liemille käyttöä keksitään tavalla tai toisella.

Maistelun ensimmäisessä vaiheessa siemailtiin koko kymmenikkö läpi ja sen jälkeen oli vielä mahdollisuus palata santsaamaan suosikkituotteita. Ilta sujui oikein mukavissa tunnelmissa ja santsikierroksellakin taisi mennä lähes koko kattaus uudelleen. Tämä oli siis normaalia huomattavasti tuhdimpi viski-ilta ja se tuntui myös seuraavan päivän olotilassa. Käydään vielä vilkaisemassa valikoimaa tarkemmin ja katsomassa, mitä ajatuksia blendeistä jäi käteen!

1. Tullamore D.E.W
2. VAT 69

Ensimmäisessä lasiin kaadettiin irlantilaista klassikkoa Tullamore D.E.W:iä, joka on muuten saanut nimensä tuotteen kehittäjästä Daniel Edmund Williamsista. Tämä kolmen tislauksen läpikäynyt perustuote osoittautui maultaan hyvin pehmeäksi, hedelmäiseksi ja hennon kukkaiseksi. Mukava perustuote ilman häiritseviä ominaisuuksia ja positiivinen startti, vaikka pullon arvosana onkin tämän valikoiman heikoin. Pullon hinta on Alkossa 30€, mutta blendiviskeille tyypilliseen tapaan etelänaapurin hinta on huomattavasti alhaisempi, noin 20€/litra.

Toisesta lasista löytyi jo aikaisemmin testattua VAT 69-viskiä. Kiinnostava pullote, josta löytyy makeuden ja hedelmäisyyden lisäksi myös yrttisiä sävyjä. Erikoisempi, mutta miellyttävä tuote! Vuoden sisällä reilun 10% hinnankorotuksen kokenut pullo on Alkossa edelleenkin vain 23,45€ hintainen ja oikein suositeltava hankinta.

Ensimmäisestä kaksikosta raadin äänet päätyivät tylsästi 3-3 tasapeliin, itse olin ehdottomasti VAT 69:n kannalla lähinnä ryhdikkäämmän ja monimuotoisemman olemuksen johdosta.

3. Johnnie Walker Red Rye Finish
4. White Horse

Kolmantena maistettiin tutuista tutuinta Johnnie Walkeria, jota on lukemattomien maisteluiden lisäksi käytetty ahkerasti omissa tammiprojekteissa ja olen ostanut tätä yhteensä kolme pulloa. Maussa tulee mukavasti esiin maltaisuus ja makean bourbonimainen sävy, johtuen ensimmäisen käyttökerran bourbontynnyreistä. Ruisviskitynnyrin jälkikypsytys antaa oman osuutensa ja lopputuloksena on todella mukava pullote. Hinta on Alkossa 30€ ja tätä on edelleen saatavilla. Vahva suositus!

Neljäntenä estradille saapui White Horse-puteli, joka oli vuosikausia odotellut avaamattomana ja lukuisten sattumien summana päätynyt käsiini. Olinkin odotellut kovasti tämän maistamista ja tämä olikin kiinnostava. Maku starttaa makeuden kärjellä mutta yhtäkkiä mukaan liittyy mausteisuus ja pieni savuisuus sekoittamaan pakkaa. Erikoinen, rosoinen ja röyhkeä fiilis, mutta tämä toimii hyvin! Pullo on joskus ollut Alkon valikoimassa 14€ hinnalla, mutta nykypäivän saatavuudesta en osaa sanoa.

Tästä duosta White Horse säväytti minua enemmän, mutta siihen se menestys jäikin ja äänestyksen lopputuloksena JW Red Rye voitti lukemin 5-1.
 
5. Ballantines 12v
6. Bushmills Black Bush

Ballantinesin 12-vuotiasta pullotetta odottelin innokkaasti, koska ainakin Glenburgien ja Glentauchersin 15-vuotiaat ovat olleet positiivisia kokemuksia. Ei tästäkään pettymystä tullut, maku on hyvin hedelmäinen, vaniljainen ja hunajainen. Iän vaikutus tuntuu mukavasti kun tammisuus liittyy seuraan ja tässä on hieman hienostuneisuuttakin havaittavissa. Onnistunut liemi kyllä! Alkosta tätä ei löydy, mutta ulkomailta voi napata pullon mukaan alle kolmella kympillä.

Kuudentena maistettiin viskiä Bushmillsin tislaamolta, jonka vuonna 1608 saama tislauslupa on nykyisistä tislaamoista maailman vanhin. Tässä Black Bush-pullotteessa mukana huomattava määrä sherrytynnyreissä kypsytettyä mallasviskiä, mikä tuntuukin makuprofiilissa. Makeutta ja pientä mausteisuutta sopivassa suhteessa, todella mukava maku!

Sherryisyyden tuoma tasapainoinen makukokemus siivitti tällä kierroksella Bushmillsin 4-2 voittoon ja myös allekirjoittanut oli asiasta samaa mieltä.

7. Highland Queen Sherry Cask Finish
8. Hankey Bannister Heritage

Tässä kaksikossa olikin kovat piipussa kun molemmat pullot olivat kattauksen parhaiten arvosteltuja lähes samoin lukemin (Whiskybase 81,19% ja 81,17%). Hitusen paremman lukeman omaava Highland Queenin sherryviimeistelty pullote olikin tuttu tuote kun pullosta oli kotikäytössä kerennyt jo hupenemaan puolet. Olen aina pitänyt tätä erittäin hyvänä blendiviskinä ja tämä näkemys pysyi vahvasti ennallaan. Makean sherryinen tuote sisältää miellyttävän ja täyteläisen olemuksen ja näin halvaksi viskiksi myös jälkimaku on kohtuullisen pitkä. Tämä on erinomainen startteri sherryisten viskien maistelutilaisuuksiin. Pullon hinta on Alkossa 23€ ja tämä on ehdoton hankintasuositus varsinkin sherryisyyden ystäville. Ostan varmasti uuden pullon kun edellinen on tyhjennetty.

Viereisestä lasista löytynyt liemi onkin mielenkiintoisella tarinalla varustettu, nimittäin Hankey Bannisterin tislaamolta varaston uumenista löydettiin vanha pölyinen pullo, joka osoittautui lähes sata vuotta vanhaksi. Löydös toki laitettiin maisteluun ja sisältö oli sen verran miellyttävä, että sitä lähdettiin jäljittelemään Heritage-pullotteessa. Odotin tätä innolla ja lasista löytyikin varsin hyvä tuote. Aromien kirjosta erottuu tammea, tummaa suklaisuutta sekä myös vaniljaa ja makeaa hedelmäisyyttä. Kiinnostava ja kompleksi tuote, jota korkeampi 46% pullotusvahvuus palvelee loistavasti. Tämä maksoi Alkossa 30€ joskus alkuvuodesta, mutta nyt huomasin tuotteen poistuneen valikoimasta. Onneksi tuli haettua silloin talteen, koska tämä on poikkeuksellisen hyvä blendi!

Tästä kovalaatuisesta kaksikosta selkeä suosikki oli Hankey Bannister tuloksella 5-1 ja itsellenikin ratkaisu oli erittäin helppo vaikka molemmat ovatkin kovia tuotteita.

9. Grant's Triple Wood Smoky
10. Islay Mist Original

Maistelukierroksen päättävä savuinen kaksikko alkoi Grant'sin savuisesta pullotteesta. Triple wood-nimi tarkoittaa pullon sisältöä, josta löytyy uutta tammitynnyriä ja sekä ensimmäisen että toisen täyttökerran bourbontynnyriä. Mukana on tässä versiossa toki myös savuisia tisleitä. Mausta löytyy reilua makeutta, hedelmäisyyttä, hunajaisuutta, tammea ja pientä savuisuutta. Tässä on selvästi vedetty savun suhteen iisisti ja vaikutus kokonaisuudessa on melko rento. Ihan kiva pullote, tuttua Grant's tyyliä pienellä savuisella lisätwistillä.

Viimeisenä maisteluun meni klassinen Islay Mist, jonka runkona on nimensä mukaisesti Islay-saaren tuotokset, erityisesti Laphroaigin. Mukana on kuitenkin myös tavaraa ainakin Speysiden alueelta. Maku on tässä liemessä oikein toimiva, savuisuus on selkeässä johtoasemassa ja homma etenee ilman turhia kommervenkkeja. Rehellinen ja nimelleen uskollinen pullote. Hinta tälle tuotteelle on Alkossa 28€ ja eihän se ollenkaan kova hintapyyntö ole. Mielenkiintoisena havaintona löytyi myös Islay Mistin 12-vuotias pullote, jonka hinta on vain 35 euroa.

Viimeisen kaksikon arvostelussa huomasi hyvin henkilökohtaiset mieltymykset, joiden johdosta päädyttiin 3-2 lukemiin Islay Mistin hyväksi kun yksi osallistuja ei kyennyt päättämään voittajaa. Itse olin selkeästi Islay Mistin kannalla näin savuisten viskien ystävänä.


Näillä tunnelmilla saatiin maistelut suoritettua mukavasti. Illan aikana järjestettiin vielä yleisöäänestys, jonka perusteella parhaaksi tuotteeksi valikoitui Hankey Bannister Heritage, odotetusti. Toisella sijalla oli Johnnie Walkerin Red Rye ja pronssimitali luovutettiin Highland Queenille. Ihan selkeä ja perusteltu lopputulos ainakin omasta mielestäni. Kokonaisuutena tämä ilta täytti odotukseni mainiosti, kaikki viskit olivat varsin maistuvia ja jokaista kehtaa esimerkiksi käyttää tastingissa startterina tai tarjoilla vieraille. Kuitenkin tässä puhutaan parhaimmillaankin 82-83% arvosanan ansaitsevista pullotteista ja en aio hankkia tällaisia tuotteita kaappiin enempää. Tämän rupeaman jälkeen palaan ilomielin takaisin normaaliin hillitympään järjestelyyn tastingien suhteen, mutta oli hauska repäistä vähän erilainen illanvietto!

Hyvät syksyn jatkot, palaillaan taas seuraavalla kerralla!




keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Highland Park-tasting 8.10.2020

Hyvää iltaa kaikille kunnianarvoisille viskiniekoille!

Tällä kerralla käydään läpi melko makeaa kattausta kun viimeisimmässä maistelutilaisuudessa pöytä saatiin täyteen Orkneyn tuotantoa. Kyse on siis tietenkin Highland Park-pullotteista, joita tuli viimeisimmässä verkkotilauksessa haalittua oikein sylin täydeltä. Jokainen tilattu pullo oli entuudestaan itselleni tuntematon, mutta ainakin hyvin arvosteltu ja moni myös kovin rajatusti saatavilla. Viskien lisäksi tilaukseen meni myös läjä upeita Highland Park-laseja, eli teema on ainakin täysillä huomioitu. On sanomattakin selvää, että tätä settiä odotettiin kuin kuuta nousevaa. Pidemmittä puheitta käydään kimppuun!


1. Highland Park 12v Viking Honour

Ennen tuntemattomaan osastoon hyppäämistä makuaistit starttailtiin erittäin tutulla 12-vuotiaalla pullotteella. Hedelmäistä makua täydentää sopiva mausteisuus ja mukana on myös hivenen savuakin. Tämä on edelleen oikein menevä tuote, jonka saa Alkosta kohtuullisella 50€ hinnalla. Whiskybasen arvosana näyttää 81,84% mutta tässä on pullote omaan makuuni ja annan tälle 83%.

2. Highland Park 10v Rebus 30 Rankin

Toisena pullotteena esiintyi 10-vuotias tuote, joka on osa 10 000 pullon erikoiserää ja tekee kunniaa Rebus-novelleille ja niitä tehtailleelle Ian Rankinille.

Tuoksu starttaa makeana, vaniljaisena ja hieman laventelisenakin. Ensituntumalla tuntui myös hieman halvan viskin olemusta, mutta tämä hälveni liemen hieman odoteltua lasissa. Kokonaisuus on pehmeä, erikoinen ja miellyttävä.

Maku antaa ensimmäisenä annoksen nuoren viskin uhmakkuutta ja myös kuivattaa suun pian maistamisen jälkeen. Mausteisuus on selvästi läsnä ja jatkuu maun kaaren loppuun asti. Makuprofiili poikkeaa huomattavasti tuoksun lupailemasta kesäisestä aromista. Hämäyksestä huolimatta ei tässä mitään valittamista ole! Tälle pullotteelle löytyy varmasti sekä uskolliset kannattajat että vannoutuneet inhoajat. Whiskybasen arvosana on silti korkea 83,15%. Arvostelu on hankalahkoa mutta pidän saman linjan ja laitan tälle 83%, mikä on varsin hyvä lukema suunnilleen 40 euroa maksaneelle pullolle.

3. Highland Park 12v Ness Of Brodgar's Legacy

Kolmantena viskinä kokeiltiin 12-vuotiasta erikoiserää, jonka nimi viittaa arkeologiseen kohteeseen Orkneylla.

Tuoksu on täynnä Highland Parkin tyylille ominaista makeutta, mausteisuutta ja tammen sävyä. Jykevä ja rehellinen tuoksu!

Maun kärkeen iskee mausteisuus ja kokemus on viskin 46% vahvuuteen nähden melko voimakas. Sävyssä tuntuu hieman kitkeryyttä ja savua, mutta ensikosketuksen takaa paljastuu makeampi puoli ja loppujen lopuksi hyvin toimiva tasapaino. Tämähän on kiinnostava! Jälkimaku on tämän ikäiseksi tuotteeksi hyvin pitkä. Toisella maistelukierroksella maku ei hyökkää päälle niin voimakkaasti ja arvosana vielä hitusen paranee. Tämä on varsinainen syysiltojen pelastaja! Whiskybasessa lukema näyttää 86,06% ja tämä sopii omiin ajatuksiini loistavasti. Laitetaan siis lukema 86% tälle hyvälle tuotteelle, oikein hyvä hankinta alle 70 eurolla!

4. Highland Park 13v Saltire Edition 2

Illan neljäs pullote kuuluu vuoden 2019 erikoiserään, joka on tehty yhteistyössä F1-kuljettaja David Coulthardin kanssa. Pullote on tehty yksinomaan tislaamon oman kaupan myyntiin, mutta erän suuruudesta ei löydy tarkkoja faktoja.

Edellisen tuotteen rosoisuuden jälkeen tässä hypätään rennompaan päähän kun pehmeä tuoksu tarjoilee makeutta, kukkaisuutta ja pientä laventelisuuttakin. Oikein mukava ja syleilevä aromi.

Makealla kärjellä esittäytynyt alkumaku saa ryhtiä kevyestä tammen mausteisuudesta ja pienestä suolaisuudesta. Jälkimaussa kaikki elementit yhdistyvät loistavasti toimivaksi kokonaisuudeksi, joka viipyilee suussa varsin rauhassa. Taas laitettiin laatua asteen verran paremmaksi, aivan loistava tuote! Whiskybase tarjoaa arvosanaksi 86,87% ja edelleen massan mielipide osuu oikeaan kun annan tälle itse 87%. Pullon hinta oli oikein edullisesti vajaa 70€, mutta vain vuoden aikaisemmin pullotettu 1. erä taas liikkuu keskimäärin yli 300 euron hinnoissa. Voi olla, että tätä tulee vielä santsattua!

5. Highland Park 18v Viking Pride Travel Edition

Viidentenä pullotteena esiin otettiin tuttu 18-vuotias Viking Pride-pullote, mutta tässä kyseisessä matkamyyntipullotteessa alkoholipitoisuus on nostettu normaalista 43 prosentista omaan suosikkivahvuuteeni eli 46 prosenttiin. Alkosta saatava "normiversio" oli jossain määrin viskiharrastukseni ensirakkaus, joten odotin hyvin innokkaasti tämän testaamista.

Tuoksu tarjoaa juuri sitä, mitä hyvältä Highland Parkilta odottaakin, eli hedelmäisyyden, vähän kukkaisuuttakin sekä mukavasti ikääntyneen tammen aromin. Rennoista elementeistä huolimatta olemus on jämäkkä ja tuoksun takana tuntuu voimaa.

Maistaessa suun valtaa välittömästi loistava makeuden, lievän savuisuuden, mausteisuuden, ja arvokkuuden sekoitus. Jälkimaku jää pitkäksi aikaa suuhun nautittavaksi. Loistava tuote, jossa korkeampi alkoholipitoisuus selkeästi toimii edukseen! Whiskybasen arvosana on yllättävän alhainen 86,80%, mutta tässä on omaan makuuni aivan loistava tuote, josta ei puutteita keksi. Annan tälle 89% lukeman ja tämä pullo oli noin 150€ hankintahinnallaan ehdottomasti hyvä ostos. Täytyy sopivalla hetkellä kokeilla tätä rinnakkain normaalin 18-vuotiaan kanssa.

6. Highland Park Orkney Rowing Club

Kattauksen viimeinen pullote on nimensä mukaisesti tehty yhteistyössä Orkneyn soutuseuran kanssa ja tuotantoerän suuruus on yhteensä 4000 pulloa. Alkoholiprosentti tällä on korkea 58%, mutta en silti ole varma, onko kyse tynnyrivahvasta pullotteesta.

Raakana nuuhkittuna tuoksu on savuinen ja odotetusti hitusen liian päällekäyvä. Rujon asenteen alta havaitsee kuitenkin välittömästi loistotuotteen. Parin vesilusikan jälkeen tuoksu muuttuukin rauhalliseksi ja miellyttäväksi kombinaatioksi makeutta, tammea ja pientä savuisuutta.

Makupaletti starttaa rauhallisesti hyvällä makeudella ja vaniljaisuudella, mutta mausteisuutta ja savuakin tulee esiin. Maku on voimakas ja hallitseva, ronski ja jämäkkä. Makeista elementeistä ja mausteisemmasta puolesta koostuva makuprofiili on karkea, mutta hienostuneen miellyttävä. Tällaiselta se Highland Park kuuluu maistua! Whiskybasessa tälle on annettu kova 88,05% arvosana ja en lähde tästä pakittelemaan, vaan lyön 88% lukeman itsekin. Pullon hinta oli hieman yli 80€, eli todella edullinen hankinta. Tämä ei pärjää 18-vuotiaalle arvostelussa, mutta hinta-laadussa tämä on ehdottomasti tastingin voittaja!


Tällainen oli settimme tällä kertaa. Illan tarjoilu täytti kyllä kaikki suuret odotukset ja vähän päällekin. Tarkan pohdiskelun jälkeen pystyn sanomaan, että tässä oli kaikista käymistäni tastingeistani toiseksi paras. Vaikka joskus laseissa onkin ollut arvokkaampia liemiä, oli tässä maistelussa teema, tuotteet, maistelujärjestys ja fiilis ylipäänsä niin onnistuneita, että koko loppuillan oli täysi vau-tunne päällä. Mainittakkoon muuten, että ykkössijalta löytyvä maistelu oli baaritasting ja myöskin Highland Park-teemalla.

Uusista hankinnoista voin sanoa jokaista erittäin onnistuneeksi ja on ilo lisätä nämä viskit mukaan kokoelmaani. Viime aikojen monipuolisten hankintojen myötä olinkin hieman päässyt unohtamaan Highland Parkin, mutta sain loistavan muistutuksen, että mikä on se todellinen kärkitislaamo. Tässä vaiheessa listaltani löytyy maistelumerkintöjä yhteensä 165kpl ja näistä on Highland Parkin viskejä 24kpl. Paljon on siis jo kokeiltu, mutta vielä riittää koluttavaa Orkneyn tuotannossa!

Eiköhän nämä kirjoittelut piisaa, jatketaan seikkailuja taas seuraavalla kerralla. Ainakin kotikypsytysosastolla on pientä päivitystä tapahtunut, vilkaistaan sitä piakkoin. Adios!



perjantai 2. lokakuuta 2020

Labran tarkistus ja tulevaisuuden pohdinnat

Tervehdys kaikille!

Muutamaan viikkoon ei olekaan ollut varsinaisia tastingeja, mutta olen kerran tai pari istunut nauttimaan yksittäisiä viskejä ja tulipahan tässä hiljattain myös käytyä päiväristeilyllä hankkimassa kulttuurielämysten lisäksi pientä täydennystä kaappiin. Mukana oli useampi tuttu pullo, mutta myös pari uutta elämystä odottelee nyt kaapissa maistamistaan. Nykyiseltä viskilistaltani löytyy jo 159 tuotetta ja onkin jännittävä nähdä, pääsemmekö rikkomaan 200 viskin rajan vielä tänä vuonna. Seuraan tiukasti lukeman kehittymistä ja ajankohdasta riippumatta kun olen saanut 200 viskiä maistettua, aion tehdä listasta oman spesiaalipäivityksen. Sitä odotellessa kirjoittelen päivityksiä kun pääsen kokeilemaan uutuustuotteita. Pitäisi kai myös harkita uutta kaappiesittelyä kunhan kaikki nykyiset pullot on tullut testattua.

Tässä välissä voidaan jutella hieman kotimaisemmasta tuotannosta, nimittäin omista pikku kypsyttelyistäni. Olen käynyt pari viikkoa sitten läpi kaikki purnukat ja arvioinut yksittäisten projektien sekä koko kypsyttelyhomman tulevaisuutta. Katsotaan, mitä havaintoja syntyi!

Ensimmäisestä purkista löytyvä Johnnie Walker Red Rye on kypsynyt 220 asteessa paahdetun tammen kera kolmen kuukauden ajan ja makea tumman paahdon maku on tarttunut mukavasti. Tässä ei ole suuria käänteitä tapahtunut joten vielä on varaa odotella. On kuitenkin odotettavissa, että kerran käytetty tammi tuo vaikutuksensa aavistuksen hitaammin. Kypsytys ei välttämättä kuitenkaan jatku ainakaan kuukausitolkulla.

Poltetulla tammella kolme kuukautta kypsytetty Red Rye pitää sisällään aikaisemmin todetun lempeän makean, mutta sisimmässään synkän olemuksen. Tämä on lupaava purkki, joskin vaikutus tuntuu kehittyvän äskeistä purkkia hitaammin ja myös suurempi viskin määrä vaikuttaa varmasti asiaan. Katsotaan, mihin tämä etenee lähikuukausina!

Kolmannessa purkissa on suuri neljän tammen Grant's-kokeilu, jota maistaessani olen aina pelännyt pahinta. Lähes kolmen kuukauden jälkeen maku ei siltikään ole mikään täysin överi, vaikka tammen mausteisuus ja tuhti sävy onkin johtavassa roolissa. 

Päätin kuitenkin tässä nyt vielä pari viikkoa myöhemmin maistaa Grant's-kokeilun uudelleen ja yhteensä 104 päivän kypsyttelyn jälkeen totesin, että vihelletään tämä peli poikki. En siis lähtenyt pilaamaan tätä kyseenalaista tuotetta täydellisesti, vaan nappasin puupalat pois ja jätin tuotteen odottamaan sitä, että grafiikkaosastomme saa designin kehitettyä tälle. Tämä kypsytyksen kesto oli kyllä todellinen yllätys, olin uskonut, että tähän pisteeseen päästään helposti noin kuukaudessa. Tehdään tähän vielä jonkinlainen katsaus kun tuote on pullotettu.

Kaksi kuukautta kypsyneen Red Rye-projektin maistelu starttasi 120 asteessa paahdetulla tammella. Tuotelupauksensa mukaisesti mausteisuutta piisaa, samoin makeutta. Ihan hyvällä linjalla silti mennään eli otetaan tähän väliin vielä noin kuukausi kypsyttelyä ja arvioidaan sitten tilanne uudelleen.

Seuraavana maistettu 180 asteessa paahdetun tammen tuotos oli kattauksen makein tuote, sellaisenaan vähän turhankin makea nautittavaksi. Kuitenkin viime kerrasta opin, että tämä toimii paremmin muiden kanssa sekoitettuna. Voisin silti veikata, että nelikon joukosta tämä on yksi ensimmäisistä, jonka kypsytyksen pistän poikki.

Kovimmassa lämmössä, eli 220 asteessa paahdettu tammi on tässäkin projektissa todettu hyvin toimivaksi työjuhdaksi, purkista löytyy oikein mukava tuote ja ensimmäisen käyttökerran tammi tuntuu toimivan erityisen hyvin ainakin Red Ryen kanssa. Tätäkään ei välttämättä tarvitse enää ikuisuuksia odottaa, seurataan tilannetta!

Poltetulla tammella kypsytetty viski osoitti heti tuoksun kohdalla, että tälläkin kertaa kyseessä on nelikon paras tuote. Tässäkin ensimmäisen käyttökerran puupalanen tuntuu hyvältä. Synkän ja makean pehmeä olemus tasapainottelevat kivasti lasista siemaillessa. En tuhlaa lientä liikaa, vaan jatkan odottelua rauhassa.

Siinä olikin kaikki seikkailut tältä erää. Omenapuulla kypsytettyä Grant'sia ei tässä vaiheessa maistettu, mutta puolen vuoden rajapyykki on hyvin lähellä ja pullotus tapahtuu jo reilun viikon kuluttua. Itse asiassa uudelle viralliselle tuotteelle löytyy jo pullo täysin valmiina, eli sitä päästään ihmettelemään jo seuraavassa postauksessa!

Tämän viimeisen maistelukierroksen aikana pohdiskelin hieman näiden kotiprojektien tulevaisuutta ja totesin, että nykyisellä mallilla puuhastelujen aika alkaa pikkuhiljaa olla ohi. Näistä projekteista on ollut kyllä hupia, mutta homma alkaa pahasti toistamaan itseään, kun kypsytellään valmiita viskejä. Haluan vielä jossain vaiheessa kokeilla savuisen viskin jälkikypsyttämistä ja saatan ehkä joskus tehdä ns. huonon viskin parannushaasteen, mutta muuten en enää aloita projekteja, ennen kuin saan käsiini oikeaa raakatislettä. Olen tähän liittyen tehnyt jo pientä tiirailua ja etsinyt sopivia "new make"-tuotteita. Mielestäni löytyy jo yksi ajatus, joten voi hyvin olla, että seuraava kokeilu lähtee jo piakkoin käyntiin. Pidetään peukut pystyssä ja katsotaan, mitä tapahtuu!

Näillä eväillä onkin hyvä jatkaa kohti tulevia koitoksia. Viimeistään nyt kesä on vaihtunut syksyn puolelle ja pitkä pimeä talvi lähestyy. Iltojen hämärtyessä ja kelien viilentyessä onkin loistava hetki istua rauhassa alas ja nauttia oman kaapin laatutuotteista. Ei muuta kuin tunnelmavalaistus päälle ja lientä lasiin, kyllä tästäkin talvesta selvitään!


lauantai 19. syyskuuta 2020

Tasting 10.9.2020 ja Port Charlotte PC12

 

Tervehdys!

Johan siitä on viime kerrasta aikaa vierähtänyt! Onneksi tässä parin viikon aikana on kuitenkin hierottu suunnitelmia ja tehty jotain hankintojakin. Tässä tastingissa otettiin kaikki uudet tulokkaat huomioon kun liikkeelle lähdettiin hedelmäisistä ja kesäisistä viskeistä ja sen jälkeen siirryttiin syksyisen tyylisesti savuisempaan päätyyn. Antaa palaa!


1. Bunnahabhain An Cladach
2. Hazelburn 10v
3. Meadow Mound Sherry Bomb

Bunnahabhain An Cladach oli innolla odotettu tuote, jota olin kerran aikaisemmin maistanut ja tykästynyt siihen. Silloin tämä pullo oli seitsemän viskin kattauksessa hinta-laadultaan paras. Korkeilla lähtökohdilla oltiin siis liikenteessä. Maun sherryistä olemusta sävyttää mukavasti karamellisyys, hedelmäisyys ja vaniljaisuus. Todella mukava kokonaisuus ja myös tuoksu ansaitsee yläpeukun. Näin ensimmäisenä viskinä pieni vesilisä on paikallaan, jolloin maut vielä hieman aukenevat. Jälleen kerran oli siis hyvä osuma! Tämä pullote löytyy matkustajamyynnin puolelta ja esimerkiksi etelänaapurin puolelta tai joiltakin laivoilta litran pullon saa suunnilleen 55 euron hintaan. Whiskybasessa tämän arvosana on yllättävän vaatimaton 81%, mutta annan tälle itse 84% ja voi olla, että tätä löytyy joskus omastakin kaapista.

Hazelburnin 10-vuotias pullote oli ensimmäistä kertaa maistelussa ja tässäkin odotuksia riitti, nimittäin kyse on Springbank-tislaamon tuotoksesta. Näistä löytyykin hyviä kokemuksia kun Springbankin 10-vuotias on kaikista maistamistani viskeistä hinta-laadultaan paras. Springbankin pullotteissa on tyypillisesti jonkun verran savuisuutta (n. 15-20ppm muistaakseni), mutta Hazelburn-pullotteet taas tehdään täysin turvesavuttomasta tisleestä. Tuoksu tuntuu alussa miedolta ja tämä olisi voinut olla tastingin ensimmäinen viski. Hetken tuoksuttelun jälkeen esiin nousee makeita sitruksisia sävyjä, hunajaisuutta ja hedelmäisyyttä. Kiinnostavan oloinen! Myös alkumaku tarjoaa reippaasti makeutta, josta hedelmäisyys nostaa päätään ja suutuntuma muuttuu jopa vähän kirpeähköksi. Jälkimaku on hennosta tyylistä huolimatta hyvän mittainen ja miellyttävä. Tässä ei valitettavasti saavutettu Springbank 10-vuotiaan kaltaista maagista vau-elämystä, mutta kyllä tämä Hazelburn on todella hyvä viski! Whiskybasen arvosana 84,16% on oikeutettu ja annan tälle itse 85%. Todella hyvä fiilis saada tämä pullo omaan kaappiin!

Meadow Mound Sherry Bomb onkin oletettavasti kaikille tuntematon tuote, koska kyseessä on kaverini oma pieni blendauskokeilu. Sekoitus on koostettu laadukkaista sherryvaikutteisista viskeistä ja mukana on kärkituotteina sekä Redbreastin että Glendronachin 21-vuotiaat pullotteet. Useamman päivän pullossa majaillut tuote oli kerennyt saamaan loistavan sherryisen tuoksun, joka on pehmeä, hienostunut ja yhtenäinen. Maussa vahva sherryn maku iskee lujasti, mutta miellyttävällä sävyllä. Jälkimaku jatkuu hyvin pitkään ja tässä on kyllä hieno moniulotteinen pullote. Kyllä tälle antaisi arvosanan 87% ja hinta-laadun näkökulmasta kyseessä on varsin onnistunut kokeilu. Olkoon tämä siis inspiraationa kaikille, aina kannattaa kokeilla!


4. Talisker 10v
5. Bruichladdich Port Charlotte 10v
6. Bruichladdich Port Charlotte PC12

Savuisten viskien osaston starttasi klassinen Taliskerin 10-vuotias, jota on joskus omastakin kaapistani löytynyt, mutta viime maistelukerrasta on jo useampi vuosi. Heti tuoksun kohdalla tuli ainakin tuttu tuulahdus viime maistelukerroista. Nenässä tuntuu vahva merellisyys ja suolaisuus ja suu kääntyy samantien hymyyn. Totta puhuen en oikeastaan osaa varmuudella sanoa, onko tämä tuoksuna hyvä vai tuleeko tästä vain positiivinen mielleyhtymä hyviin muistoihin. Joka tapauksessa hyvä kokemus. Alkumaku on savuinen ja suolainen, mutta silti yllättävän pehmeä. Makeutta löytyy ja mieleni taiteili merilevänkin sävyä tähän palettiin mukaan. Jälkimaku ei ole kovin pitkä, mutta tuote lunastaa kirkkaasti kaikki positiiviset muistikuvat ja odotukset. Whiskybasen arvosana on 84,82% ja tätä linjaa on helppo noudattaa antamalla 85% arvostelu. Alkon hyllyltä pullon saa napattua hyvään 55 euron hintaan ja tämä on oikein hyvä ostosuositus.

Seuraavan lasin PC10-viski olikin vähän aikaa sitten ensimmäistä kertaa kohdattu tuttavuus, joka jätti välittömästi hyvän fiiliksen. Tälläkin maistelukerralla runsas mutta rento savuisuus ja rehellinen olemus antoivat vahvistuksen, että viime kerralla tuli annettua oikeat arviot. Tämä on olemukseltaan loistava savuinen viski, joka kannattaa ehdottomasti testata. 

Viimeisessä lasissa oli yksi ehkä odotetuin viskini koskaan, nimittäin Port Charlotte 12-pullote. Tämä tuote tuli alun perin vastaan Nikkasen viskikirjassa, jossa se oli saanut kiinnostavien makukuvausten ohella upeat arvostelut. Lisäksi jo 10v oli sen verran hyvää, että se lisäsi vielä entisestään mielenkiintoa tähän pulloon. Tässä tilanteessa tuotteen saatavuus oli tietysti asiaan kuuluvalla tavalla hyvin heikkoa. Kyse on joskus 2014 aikoihin tehdystä yksittäisestä pullotuserästä, joka symboloi Bruichladdichin päätislaaja Jim McEwanin eläköitymistä ja paikkansa luovuttamista Adam Hannetille. Uutta tällaista erää ei siis ole odotettavissa. Ostin oman pulloni yksityiseltä henkilöltä vajaan 150 euron hintaan eli tässä tulikin viskikaappiini toistaiseksi kallein tuote, mutta silti todella hyvällä hinnalla. 

Tuoksuttelussa tervatun puun tuoksu tervehtii nenää ja mukana on pehmeää savuisuutta, aivan ihana tuoksu! Maussa tuntuu makean savuisuuden ja tervan lisäksi leirinuotion sävyä ja mukana on myös pientä kivaa hedelmäisyyttä. Suutuntuma on öljyinen ja hyvin miellyttävä. Tynnyrivahva tuote vaatii vesilisää, jonka jälkeen maut tasoittuvat ja tästä juomasta saa kaiken irti. Odotukset olivat erittäin korkealla ja tämä viski lunasti ne täydellisesti. Whiskybasen arvosana 87,84% on jo hyvä, mutta annan tälle 90% ja tämä nousee parhaaksi savuviskiksi, mitä olen ikinä maistanut.

Näiden elämysten jälkeen viskilistalta löytyy yhteensä 147 tuotetta. Kävi muuten hauska sattuma kun pari päivää tämän maistelun jälkeen erään laivan verkkosivujen Tax Free-valikoimaan ilmestyi PC12 hintaan 100€/pullo ja muutama muukin siisti tuote. Meikäläisellä oli muutenkin reissufiilistä eli kävin pikku merimatkalla ja valitettavasti totesin ettei kyseisiä tuotteita ole tainnut ikinä hyllyssä ollakaan. Harmin paikka, olisin kyllä ostanut PC12 santsipullon kaappiin. Sen sijaan mukaan tarttui uusi puteli 10v ja jotain muuta kivaa. Palataan näihin seuraavilla kerroilla!



Alkusanoilla alkuun

Tervehdys! Jos olet viskistä kiinnostunut niin saatat olla täsmälleen oikeassa paikassa. Täältä saat toivon mukaan mielenkiintoa visk...